Myrsky

Nyt on blogi uinunut tarpeeksi ja on aika herätä uudelleen eloon. Olen päässyt mukaan tällaiseen omavaraisuudesta bloggaavien ryhmään jossa julkaistaan yhteispostauksia aina joka kuukausi tietystä aiheesta. Olipas olevinaan jotenkin hankala selittää. No mutta jatketaan samalla kangertelulla. Samaisessa ryhmässä julkaistaan myös aiheesta kotivara. Tällä kertaa kotivaran aiheena myrsky ja myrskyyn varautuminen.

fb_img_1546248377318

Koko sana kotivara on mulle melko uusi, niinpä olen arjen löhöhetkinä vähän perehtynyt asiaan. Olen lukenut varmasti vasta pintaraapaisun asiasta, mutta huomaan että meillä on jonkin asteinen kotivara olemassa, vaikkemme ole tietoisesti sitä kautta ehkä ajatelleet. Se on ehkä ennemmin muodostunut siitä että meitä on paljon ja  ruokakaupassa käyminen on yksi tympeimpiä asioita joita tiedän. Joten tiettyjä ruoka-aineita ostetaan suuria määriä. Samoin vessapaperit ja patterit tarttuvat matkaan aina suurimmassa mahdollisessa pakkauksessa. Ja usein se on myös edullisin vaihtoehto.

Myrsky sinänsä ei aiheuta minussa muita pelkoja kuin pelkoa eläinten puolesta. Vaikka suojat on yritetty rakentaa kestäviksi, niin koskaan ei tiedä kun on kyse luonnonvoimista. Ja yksi pihatossa asustavista hevosista ei ole myrskytuulten ystävä, mutta on jo vuosien saatossa oppinut ottamaan vähän rauhallisemmin. Muutkin eläimet painelevat kyllä mökkeihinsä ku tuuli alkaa ulvoa ja aina löytyy onneksi se kaveri kenen kylkeen pahnapedillä painautua.

Eläimille on aina ruokaa noin kuukaudeksi eteenpäin.Screenshot_20200212_115043 Ja jos sähkö menee poikki, saa veden nostettua “vanhaan tyyliin” tallin kaivosta. Kuivikeolkea on noin vuodeksi aina kerrallaan, turvetta ja purua noin kahden viikon tarpeisiin.  Eläinten lääkekaappi on asia jonka huomasin vaativan panostusta, joten sille on tehtävä jotain. Sillä mikäpä olisi varmempaa kuin pyhänä tai myrskyn kaltaisesssa erityistilanteessa sairastuva eläin. Tajusin myös että jos minun pitäisi pimeällä sähköttömässä tallissa etsiä otsalamppua, en sitä tulisi löytämään. En ainakaan sellaista jonka pattereissa olisi vielä ytyä. Eli To Do-listalle tämänkin asian hoito.

Screenshot_20200212_113632Meidän ihmisten asumus lämpiää puulla ja vesi tulee omasta kaivosta. Miehellä on työnsä puolesta hommattuna muutama aggregaatti ja niihin onneksi löytyy myös “menovettä”. Kynttilä hullu kun olen, niin niitä on. Se, että onko ne jossain tietyssä paikassa, jonka kaikki perheen jäsenet tietäisi, onkin ihan toinen juttu. Sama juttu otsalamppujen kanssa.

Ruokien säilöntä on meillä varmaan 90% pakastamista. Joka on luonnollisesti huono juttu jos on pitkä sähkökatkos. Olen haaveillut kunnollisen kuivurin hommaamisesta, mutta se on vielä haave asteella. Eli vinkkejä hyvistä kuivureista otetaan vastaan. Ollaan myös vähän nihkeitä säilykkeiden käyttäjiä. Olen sitäkin mielessäni pyöritellyt että olisi ihana opetella omista lihoista säilykkeiden tekoa. Mutta siinäkin ollaan vasta ajatus asteella. Tietoa, saatika taitoa ei siihen asiaaan ole vielä.

Ei passaa myöskään unohtaa sisällä asustavien lemmikkien ruokia. Kissoille, marsuille ja rotille on useammaksi kuukaudeksi “kuivat” ruuat. Mauri-vauva (iguaani), Firbis (afrikkalainen kääpiösiili) ja Taisto (nelivarvaskilpikonna) ovat siinä mielessä haasteellisempia että tarvitsevat ruokien lisäksi lämmön ja kosteuden, eli aggregaatti on näiden tyyppien kanssa välttämätön. Tämä kolmikko ei myöskään syö mitään kaupoista saatavia  “valmisruokia”, mutta esimerkiksi ituja pojille löytyy aina ja Firbikselle voi napata kanalasta munan.

 

Vaihtoehtoina ruokien valmistamiseen ilman sähköä, olisi leivinuuni, terassilla oleva  kaasugrilli tai pihan pieni nuotiopaikka. Mutta jos mietin myrskyä niin näkisin leivinuunin ainoana vaihtoehtona. Puuhellaa kun ei saatu torppaan mahdutettua remontin yhteydessä vaikka siitä kovasti uneksinkin.

Nyt kun ajattelen asiaa kokonaisuutena, niin uskon että selviäisimme tuosta ajatellusta 72 tunnin omillaan olemisesta melko hyvin. Käy lukemassa myös toisten ajatuksia samasta aiheesta. Linkit tuossa alapuolella.

 

Pikaisiin kuulemisiin.

Pidetään toistatamme huolta.

Milla ❤

 

 

Jovela

https://www.omavarainen.fi/l/myrskyvaroitus?fbclid=IwAR3RqEv4tRmVH2jE3lHXJdrirFLYTUgeM6Oo-1a2NrmKwTvuaPtLJUDQiIs

 

Tsajut

https://tsajut.fi/myrsky/?fbclid=IwAR0rGlMm2gXW-iq3fAC_H7T-LXVYLSJQrScDbhQf6o8pU9BfM0avup_QYOk

 

Puutarhahetki

https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/02/kotivara-myrsky.html?fbclid=IwAR3TB8yNca6d2kwrfZ24Yb0wDTHTYSes3GfEGp6kfAELgv9AVEx6d1fDISs

 

Rakkautta ja maan antimia

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/02/oli-synkka-ja-myrskyinen-yo.html?fbclid=IwAR1Q6p1EMq7d3Z372V1_PwU-vNP2AsfXxXnd-Pv05emvhctSXvPTGytSUxU

 

Oma tupa, tontti ja lupa

https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/02/puu-urakka.html?fbclid=IwAR0UXL7LISzSdGB9jiXF1fj-ysZKolGadpmwOTq2CQNUo6ahlwO5ZQRrzgY

 

Metsäläisten elämää

https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2020/02/vuorokausi-ilman-sahkoa.html?fbclid=IwAR13UHuPfUFCwJDmsLHSVGdUCEp3VyQgemmaAJHO6RHK2ZAJWcFSlHoNzak

 

Koivun juurella

https://koivunjuurella.blogspot.com/2020/02/kotivara-myrsky.html?fbclid=IwAR0yilsWNn1RvOLADGO35W2YULcb4TQ2WoSe75dWfzUy_chEzLilj8NkAUc

 

Airot ulapalla

https://airotulapalla.blogspot.com/2020/02/myrskysta-myrskyyn.html?fbclid=IwAR2Kg2ZDXWi420KKtNssjSzuND3P9U28yaAXNZAqfXhCUAmxsip6zW3N7r4

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s